Eilen meillä kävi perhe, joka vietti 2003 vuoden Pakistanissa. Tulivat meille kertomaan käytännön elämästä. Nyt päässä pyörii vain heidän kertomat kokemukset ja vinkit ja neuvot.

Pääpiirteisesti olivat erittäin positiivisia reissun suhteen. Heillä oli siis 3,5 kk ikäinen vauva lähtiessä (!), joten elämä hieman erilaista kuin 1,5 vuotiaan kanssa. Pääpointti oli, että täytyy asennoitua jo lähtiessä että elämä tulee olemaan ihan erilaista kuin kotimaassa. Ulkomaalaiset piirit ovat pienet, joten elämä on kuin pikkukylässä - kaikki tietävät kaikista kaikki. Kannattaa siis miettiä mitä itsestään ja perheestään puhuu ja kertoo. Paikallisiin saa pidettyä hyvät välit, kun sopeutuu kulttuuriin. Huivi päähän kun rukouskutsu tulee ja mieluiten puhuu englantia murtaen että eivät epäile jenkiksi ;) ja tätä rataa. Sosiaalinen elämä muiden ulkomaalaisten yk-työntekijöiden ja perheiden välillä ihan vilkasta ja kaikkeen kannattaakin osallistua, että ei "syrjäydy". Sen sijaan _mitään_ kulttuuria tai länsimaisia ylellisyyksiä kuten kahviloita, kauppakeskusia, supermarketteja siellä ei ole. Sisäkkökin kanattaa hommata tekemään siivoukset, silitykset, pykkaukset ja jopa ruuat sillä esim. kaupassakäyntiin voi vierähtää päivä. Kaikki elintarvikkeet haetaan yksitellen erikoiskaupausta. Niinpä suosittelivatkin viikonloppureissuja esim. Dubaihin, joka ihan lyhyen lentomatkan päässä ja siellä sitten pääsee vaikka McDonaldsille rentoutumaan :)

Lapsiahan siellä arvostetaan ja ihaillaan. Niinpä pääasiassa lasta (varsinkaan vaaleahipiäistä) ei välttämättä kannata ottaa kaupungille asioidessaan mukaan. Ihmiset tulevat nimittäin silittelemään ja lääppimään ja sillä hygieniatasolla ei välttämättä ole kauhean hyvä. Siispä lapselle pitäisi löytää luotettava hoitaja. Ei kuulemma pitäisi olla ongelma. He oliva löytäneet kristityn hoitajan. Kristityt ovat vähemmistönä tuolla ja yleensä sitä väestön köyhällistöä. He kuitenkin ymmärtävät kristillisitä pyhistä enemmän ja tuleepahan sitten autettua heitä taloudellisesti. Ja toki lapsen kanssa voi sitten mennä puistoon kävelylle (joka tosin näytti kuvissa enemmänkin autiomaalta, jossa oli muutama ruohotuppo) tai eläintarhaan (jossa eläimet ovat pienissä häkeissä). Myös lapsiperheille oli jotain kahvikestejä yk:n puolesta.

Liikkuminen yleisesti siellä on pääasiassa turvallista. Moskeijoiden läheisyyttä kannattaa välttää perjantai-iltapäivisin mahdollisten attentaattien vuoksi. Ovat kyllä nykyisin lähinnä marginaalinen mahdollisuus. Myös alueet joilla paikalliset asuvat, kannattaa välttää varmuuden vuoksi. Kaikki kyltit ovat myös englanniksi, joten arabiankurssille ei tarvitse mennä :) Paikalliset myös kuulemma osaavat todella hyvin englantia. Nähtävästi siellä kuitenkin on plajon ulkomaalaisia. Heidän oma kielensä on Urdu, joka poikkeaa jonkin verran Arabiasta. Luonteeltaan ovat ystävällisiä ja jopa kättelevät (luulin että tämä puuttuu muslimikulttuureista kokonaan). Vaatetuksena ulkonaliikkuessa voi käyttää vaikka farkkuja ja tunikatyyppistä paitaa, joka myös on mukavan viileä. Hiuksiakaan ei tosiaan tarvinnut välttämättä peittää paitsi rukousaikoina.

Vaikka ostareita ei olekaan shoppailemaan siellä pääsee siten, että tuon perheen äiti oli
teettänyt jakkupuvut ja juhlapuvut itselleen kuulemma seuraavaksi 15 vuodeksi.  Omat kaavat vain kannattaa ottaa mukaan. Lisäksi joitakin tehtaiden outlet- myymälöitä kannattaa käydä koluamassa. Merkkituotteiden tehtaitahan tuolta alueelta löytyy ja he sitten myyvät joitakin eriä myös tuolla alueella. Niin ja villamattoja, huonekaluja ym. siellä voi ostaa lähes pilkkahintaan tai jopa teettää. Vaatetuksesta muuten kannattaa varautua alusvaatteiden kanssa, sillä siellä niitä ei juuri saa. Samoin sukat ja sukkikset ovat tuntemäton käsite vaateliikkeissä.

Reissuja tuolta kannattaa myös suunnitella lähialueille kuten Dubaihin, Sri Lankaan, Thaimaahan miksei myös Kiinaan ja Intiaankin. Matkat ovat suhteellisen edullisia ja etäisyydet lyhyitä. Sukulaiset voivat tulla myös viihdyttämään kotijoukkoja, sillä elämä asemilla menee rytmillä 3 viikkoa töissä ja yksi Islamabadissa. Esikuntaan Islamabadin kupeeseen pääsee vain harvat ja valitut (paikkoja siellä vain rajoitetusti) ja hekin yleensä komennuksen loppuvaiheessa. Kannattanee siis todellakin valmistautua siihen, että elelee suurimman osan ajasta ilman miehen seuraa.