Promootion tarkoitus on myöntää valmistuneille oikeus käyttää tohtorin arvomerkkiä, kuten tohtorin hattua. Kyse on myös historiallisesta jatkumosta ja riitistä, jolla promovoitavat otetaan mukaan väitelleiden yhteisöön. Huhtikuinen promootio TKK:lla oli järjestyksessään kahdeskymmenes ja tilaisuudessa promovoitiin yli 400 tohtoria. Promootio järjestettiin juuri tänä vuonna siksi, että se on myös korkeakoulun 100-vuotisjuhla. Kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla. (osa tekstistä lainattu Eemail:sta)

1452090.jpg

Kampauksen teko oli tarkkaa puuhaa, että myös hattu mahtuu päähän.

1452094.jpg

Ihmettelin hieman iltajuhlien sinisävyisen värin valintaa. Tuli ihan mieleen huoltoaseman vessa, valitettavasti.

1452111.jpg

Hieman oli ahdasta tanssiessa kun vanhojatansseja oli jokunen sata paria tanssahtelemassa. Iltajuhliin oli noin 800 ilmoittautunutta.

Virallisia kuvia pääsee vilkuilemaan myös täältä.