Tällä viikolla (17.-21.10.2005) vietetään pohjoismaissa imetysviikkoa. Näin jo kohta 1,5 vuotta imettäneenä koen aiheen koskettavan itseäni mitä suurimmissa määrin. Päätimpä siis asian tiimoilta kirjoittaa pari riviä.

Meidän pikku taapero siis edelleen vaatii kovalla äänellä tissiä kun sille päälle sattuu. Olipa hänen yksi ensimmäisistä opituista sanoistakin tissi :) Käytännössä imetystä on ehkä muutaman kerran vuorokaudessa. Huomaan vain kuinka asenteet imetystä kohtaan ovat tässä puolentoistavuoden aikana muuttuneet sekä itsellä että läheisillä. Vastasyntyneen imetys oli minusta hyvin luonnollista samoin läheisistäni. Olin hyvin onnellinen saadessani synnytyksen jälkeen lapsen rinnalle ja olin alusta asti valmis tekemään töitä sen eteen että maito nousisi omasta huonosta kunnosta huolimatta. Kieltäydyin viimeiseen asti lisämaidosta sekä tarjotusta rinnan pumppauksesta. Lopulta hoitajat väkisin yrittivät syöttää pullosta lisämaitoa painon laskun vuoksi. Myös tuttia yritettiin tarjota. Onneksi lapseni ei huolinut kumpaakaan. Luulen että siinä oli salaisuus loistavasti onnistuneelle imetykselle.

Täysimetys puoleen vuoteen oli minusta hyvin luonnollista läheisistä ei niinkään. Neuvolassa yritettiin olla ymmärtäväsiiä, sillä olihan juuri tullut uudet suositukset voimaan, joissa suositeltiin puolivuotiaaksi täysimetystä. Kun puolivuotta tuli täyteen oli ensikommentti neuvolassa, että kyllä nyt sitten pitäisi saada ne liharuuat kuvioihin mukaan, että saataisiin lapselle sitä elintärkeätä rautaa. Myötätuntoa tai apua syömisongelmiin ei herunut sillä jos lasta imettää noin kauan niin eihän se tavallista ruokaa suostukkaan ottamaan. No kaikista selvittiin lopulta maalaisjärjellä. Tuttavien kommentitikin laimenivat kun veti sosepurkin esiin.

Taaperoimetys oli minusta suhteellisen luonnollista läheisistäni suurimmalle osalle ei. Yleisin kommentti mitä nykyisin kuulen, että vieläkö sinä imetät. Tuskin tarkoittavat kommentillaan sen enempää mutta hieman tulee syyllinen olo. Mistä lie sitten johtuu?! Julkisen imetyken olen jo lopettanut. En kestä niitä kummastuneita katseita tai tuttujen kommentteja ja toisaalta mitä se kenellekkään kuuluukaan.

Olen yrittänyt hienovaraisesti lopetella imetystä jo pariin otteeseen. Hampaiden tullessa otteet jo hieman kovenivat sillä öisin saatettiin imetystä vaatia parin tunnen välein lohdutukseksi. Olen todennut, että kaikki loppuu aikanaan ja niin varmasti myös imetyskin. Olen vain onnellinen, että maitoa on riittänyt näinkin pitkälle. Monista karikkoisista paikoista on selvitty pikku huikilla ja niin tullaan selvieämään vielä jonkin aikaa. Enpä siis jaksa enää syyllistää tai hävetä tilannetta mitenkään.