Enpä olisi uskonut että loman loppu (siis miehen) voisi ahdistaa näin paljon. Tänään oli suuria suunnitelmia tehdä sitä sun tätä tähdellistä asiaa kun ei ole muuta perhettä häsäämässä ympärillä (vauva-taaperoa lukuunottamatta) ja en vain saa mitään aikaiseksi. Ahdistaa... Pitäisi kait soitella työpaikkahakemusten perään ja päivittää CV:t ja miettiä työväenopiston ilmoittautumisia. Mutta jotenkin en vain saa itseäni tekemään mitään. Pää on tyhjä ja voimaton olo.

Oloa ei helpota se, että moni muu on palailemassa työelämään vauvavuoden jälkeen ja helppoahan se on kun paikka mihin palata. Jotenkin tuntuu todella hankalalta tämä tilanne nyt. Mieskään ei kauheasti helpota innostamalla palaamaan korkeakoululle, jonne en nimenomaisesti haluaisi vaikka sieltä jonkun pätkän ehkä töitä saisinkin. Musta tuntuu, että mun itsetuntoni on siellä niin kovalla koetuksella. Ainakin oli ennen ja tuskin tilanne on mihinkään muuttunut. Sellaista piilokyräilyä ja seläntakana puhelua. Ainakin muista sitä harrastetaan kahvihuoneessa niin miksei sitten minusta... Mutta turha tätä on jauhaa enempää. Ottaisin vain itseäni niskasta kiinni ja tekisin asialle jotain, tai jotain.

No ainakin meidän olohuoneen sisäkaton kattoremontti onnistui yli odotusten. Mitä nyt pari upotettua spottivaloa ei syty ja jääkaappi oli kytketty pois päältä. Mutta ulkonäkö on aivan ihana. Innostuttiin miehen kanssa muuttamaan huonekalujen järjestystä ja vaihdoin verhotkin vielä ja on kyllä raikkaan näköinen. Ruiskurapattu huonosti tehty katto vaihtui siis rakennnuttajan toimesta valkoiseen puupaneelikattoon, johon vielä kaupan päälle upotettiin 18 pientä spottivaloa.